Perusongelmana tällaisessa "sietämisessä" on konfliktin pelko ja ristiriitojen välttely. "Kaiken sietävällä" henkilöllä, on usein pohjimmiltaan kiltti luonne, eikä hän halua turhia draamoja. Se onkin itse asiassa oikein arvostettava luonteenpiirre ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, mutta tähän jaloon ominaisuuteen liittyy toinenkin ongelma.
Halutessaan olla "väleissä" kaikkien kanssa, sietäjä tekeekin sen lopulta oman hyvinvointinsa kustannuksella, ellei sitten opettele näyttämään myös negatiivisia tunteitaan, sekä ilmaisemaan mielipiteitään pelkäämättä aina loukkaavansa muita. On sanomattakin selvää, että tällaisten tunteiden patoutuessa, ne kyllä löytävät lopulta myös tavan purkautua. Jos joku ihminen onnistuisikin kätkemään todelliset tunteensa kuolinvuoteelleen asti, ei se mielestäni kuulostaisi kauhean houkuttelevalle vaihtoehdolle. Kaikenlaisia tunteita saa ilmaista, tunteminen ei ole väärin.
Olen elämässäni marssinut kivikkoisen polun, opetellessani, että minun ei tarvitse sietää ja hyväksyä kaikkea, ei varsinkaan niin pitkälle, että raivokohtauksen saattelemana räjähdän hallitsemattomasti kuin umpinainen tulivuori. Olen kuitenkin oppinut päästämään höyryjä riittävän ajoissa. Joskus tämä kyllä tarkoittaa voimakasta "tulivuorenpurkausta", mutta se on ok, kunhan reaktio on suurin piirtein sopivassa mittasuhteessa laavan määrään. Toisinaan taas ilma pihisee tasaisemmin. Pääasia että pihisee.
Myös epäitsekkyys, ja toisen ihmisen aina "itsensä edelle laittaminen", ovat oikein sisäistettynä kaunis ele tai hieno luonteenominaisuus, mutta jos toiminnan taustalla vaikuttaakin pelko, on ensin opittava tunnistamaan, mitkä ovat toiminnan todelliset vaikuttimet. Vasta sen jälkeen uhrautuminen voi laadullisesti olla epäitsekästä. Rakkaus ei koskaan toimi pelosta käsin, rakkaus toimii ja uhrautuu vain rakkaudesta käsin.
Jos olet loukattu, älä vähättele asiaa, vaan myönnä itsellesi että loukkaannuit, sekä tarvittaessa ilmaise loukkaantumisesi myös henkilölle joka sinua loukkasi. Loukkaantuminen ei ole heikkoutta, mutta jos onkin, niin entä sitten? Älä pelkää ja vähättele omia negatiivisia tunteitasi, uskalla suuttua!
***
Armo ei koskaan sano "ei se mitään". Armo ei katso "läpi sormien". Jos rangaistusta, tuota oikeudenmukaista tuomiota synneistämme, ei olisi lyöty meidän sijastamme Kristukseen, ei armoa olisi olemassakaan. Me kaikki olisimme automaattisesti tuomittuja. Mikä on siis oikea asenne ja vastaus, kun sinua vastaan on tehty syntiä, ja toimittu väärin?
SAAT ANTEEKSI.
