17.11.2018

Käräjät

Jes, vihdoinkin postiluukkumme kolahti ja se paljon odotettu kirje saapui, juuri parahiksi ennen isänpäivää: "Teille on tiedoksianto käräjäoikeudessa." Onhan se hieman eriskummallista, että miten tuollaisen kirjeen saapuminen ilahduttikin meitä niin paljon, mutta hienoa, kun asiat nytkähtivät eteenpäin! Etenkin perhettäni ajatellen.

En luonnollisestikaan voi kommentoida tiedoksiannon sisältöä tarkemmin julkisesti, mutta sen voin paljastaa, että käräjien pääkäsittelypäivä on tiedossamme. Henkisellä tasolla tämä on iso voitto, ei tarvitse enää odotella ja elää epävarmuudessa. Olemme jälleen päivän ja hetken lähempänä sitä, että tämän kaiken saa jättää taakseen.

Ja kyllä minä muuten ihan oikean isänpäivälahjankin sain! Sellaiset ihanat taulut joihin oli painettu lastemme käden- ja jalanjäljet. Lisäksi kupillinen kuumaa kahvia ja vaimoni tekemä maittava aamupala sänkyyn, koen todella olevani siunattu ja onnekas!


MUTTA sitten lisää hyviä uutisia: olemme perustaneet vaimoni kanssa uuden, yhteisen parisuhdeblogin! Tästä johtui se hetken kestänyt "lusikukkoni", olin hieman pyörällä päästäni eikä oikein kulkenut. Mieleeni syntyi ristiriita kahden blogin välille. Riittäisivätkö paukkuni kahden blogin intensiiviseen ylläpitämiseen ja kirjoittamiseen? Mikä olisi henkilökohtaisten blogini kohtalo?

Koen edelleenkin tarvitsevani väylän myös näille julkisille terapiaistunnoilleni sekä tämän tyyppisille purkauksilleni ja ajatuksilleni, joten kyllä, jatkan kirjoittamista! Vastaisuudessa kuitenkin fokusoimme ensisijaisesti uuteen, yhteiseen blogiimme. Tämä tarkoittaa sitä, että jätämme omat blogimme taka-alalle, mutta aina sopivan inspiraation yllättäessä julkaisen edelleen täälläkin!

Meillä molemmilla on halu omien kokemustemme kautta auttaa ja rohkaista muita, joten tässä uudessa yhteisessä blogissamme lähestymme elämää nimenomaan avioliiton ja parisuhteen näkökulmasta katsottuna. Meidän suhteemme ei ole täydellinen, ja sehän tässä juuri parasta onkin! Miten muuten meillä voisi olla mitään annettavaakaan? Emme myöskään halua asettua kenenkään opettajiksi, mutta ehkä sinäkin voit löytää jotain samaistumispintaa elämänmakuisista kirjoituksistamme!


Käy tutustumassa uuteen blogiimme: www.sinetiksi.fi

29.10.2018

Perjantai ahdistus

Silloin kun käytin vielä alkoholia, elämässäni oli sellainen ajanjakso, että tapasin poiketa perjantaisin Alkon kautta hakemassa vodkapullon. Tuohon aikaan asuin sellaisessa poikamies kommuunissa, lähellä Helsingin keskustaa. Kotona väsäsin ensimmäisenä drinkin, ja niin viikon tiskit ja pölyt saivat hetkessä kuin siivet alleen. Voisi sanoa, että elin viikonloppuja varten.

Nykyään minusta tuntuu siltä, että viikonloput ovat kuin mustia aukkoja, jotka imevät tyytyväisyyttäni. En edes tajunnut sitä ensin, mutta nyt kun olen ollut jo useamman kuukauden nollalinjalla, viikonloput ovat alkaneet yhtäkkiä tuntua tyhjiltä. Olen huomattavasti innostuneempi maanantaista kuin perjantaista. Kelkka on siis kääntynyt aivan nurin niskoin: olen alkanut elää arkea varten.

"Herätä mut maanantaina man
Mä nukun takas arkeen arkiseen

Viikonlopun yli nyt ku tarkkaan harkitsen

Kuluva aika mun korvissa kohisee

Mut mä vaan nukun kunnes tää on ohitse

Pää tyynyyn torstaina viimeistään

Miks viilettää näin on viileempää

Niil on bileet ne kertoo niist biiseissään

Mut poika nukkuu ja pääs niist kiireistään"

Perjantai ahdistuksen ja turhautuneisuuden tunnetta on vaikea kuvailla, se täytyy kokea. On se ihmeellistä, miten ihmisen mieli tottuu tietynlaisiin rutiineihin. Päihteet ovat helppo oikotie onneen, mutta niillä ansaittu aivomyrsky on pohjimmiltaan lumetta. Minulla on sellainen tunne, että käsittelen parhaillaan erittäin tärkeää ajanjaksoa. Opetin itseni - lue aivoni - siihen, että päihteet olivat kuin maksimaaliin viritetty päänsisäinen palkintoseremonia, mutta jonka hintana arjen pienet mielihyvää tuottavat hetket alkoivatkin menettää merkitystään. Alan jälleen saada juonesta kiinni, mutta ei tällaisten tunteiden käsittely helppoakaan ole! 

Myös arki voi olla juhlaa..


..kun sen oikein oivaltaa! Olen aina ollut sellainen, että pienet asiat ovat tuottaneet minulle suurta iloa. Nyt olen kuitenkin joutunut asennoitumaan uudelleen, koska elämääni suuremmat päihdekokemukset sekoittivat hieman pakkaa. Kun ihminen elää vain juhlasta juhlaan tai elämyksestä elämykseen, niin kaikki muu siltä väliltä menettää merkityksensä. Arjesta tulee kuin selviytymistaistelua. Vieteri venyy ja paukkuu, ja kun perjantai koittaa, kuuluu sellainen pärähdys, että se resonoi vielä pitkään seuraavallakin viikolla. Viikonloput pitenevät, kunnes niin sanottua arkea ei ole enää ollenkaan, tai se ainakin muuttuu radikaalisti. 

Lopulta myös nämä elämykset ja juhlat alkavat menettää merkitystään. Se on fakta, että ihmisestä kuin ihmisestä loppuu jossain vaiheessa resurssit. On kuitenkin mahdollista kartuttaa niitä uudelleen, jossain vaiheessa vaaka sitten kellahtaa jälleen toiselle puolelle, mutta se vaatii aikaa ja oivalluksia. Päihteetön elämä on tietoinen valinta, joka ei missään nimessä voi pidemmällä tähtäimellä perustua tunteisiin! Kukaan ei selviä yksin, me olemme ihmisiä ja ihminen tarvitsee ihmistä. Älä jää yksin!

En minä kuitenkaan elämän elämyksiä vastaan ole, päin vastoin, monet elämykset voivat aidosti tuoda elämään myös iloa! Itse haaveilen tälläkin hetkellä esimerkiksi laskuvarjohypystä, ja vaikkapa vaeltamisesta. Saan kiksejä adrenaliinista, enkä näe siinä mitään väärää. Savusauna ja avanto, ah mikä nautinto! You name it! Arjesta voi siis aidosti oppia myös nauttimaan, juhlineen ja suruineen.

"Maanantaina, maanantaina
Herätä mut maanantaina
Koska taas on aika
Taas on aika käydä mun unteni mailla
En univelkaan untani lainaa
Kun herään on taas nukkumaanmenoaika
Päätä painaa pään tyynyyn painan taas
Herätä mut maanantaina man"

Sitaatit: Pyhimys - Herätä mut maanantaina

22.10.2018

Lusikukko

Aloittaessani tämän blogin, osasin odottaa että tämä päivä tulisi. Minulla olisi paljon sanottavaa, mutta sen sijaan että sanoisin sen, kierrän ympyrää, enkä tiedä oikein mitä seuraavaksi julkaisisin. Puolivalmiita kirjoituksia minulla on varastossa muutamia, mutta ei sittenkään tunnu oikealle julkaista niitä, ei ainakaan vielä.

Tietyllä tavalla olen pattitilanteessa. Minulla on valtava halu kirjoittaa sekä kehittyä kirjoittamisessa, mutta en oikein tiedä miten jatkaisin. Tähän on olemassa monia syitä, mutta suurimmat niistä ovat sellaisia mistä en voi vielä puhua. Uudet tuulet ovat siis hiljalleen alkaneet puhaltaa ja purjeet on nostettu. Tästä kuulette lähitulevaisuudessa lisää!


Minua on myös hieman hämmentänyt se, että estettyäni mahdollisuuden kommentoida anonyymisti, blogini kommentit loppuivat käytännössä kuin seinään. Hieman paradoksaalisesti minulla on ollut jopa ikävä näitä ilkeitä viestejä, joita etenkin alussa sain. Ne olivat kuin bensaa inspiraationi liekkeihin! Myönnän silti, että osa kommenteista pääsi hetkellisesti myös ihoni alle, jotkut viestit ovatkin olleet ärsyttävyydessään suorastaan nerokkaita. Välillä olen irvistellyt kiukusta, ja välillä revennyt nauramaan.

Olen myös koettanut pohtia mahdollisimman rehellisesti ja objektiivisesti sitä, että jos minä en olisikaan minä, niin millaisen kuvan saisin itse itsestäni pelkästään sosiaalisen median perusteella? Päätin siis julkaista Instagram tililleni kyselyn, jossa minulta/minusta saa kysyä mitä tahansa mieltään askarruttavaa. Kysymykset ja vastaukset kirjoitan sitten myöhemmin uuden tekstin muodossa ja julkaisen täällä blogissa.

Kaiken kaikkiaan blogini tilanne on tällä hetkellä se, että etenen inspiraation mukaan, mitään tiettyä julkaisupakotetta en itselleni aseta. Haluan, että julkaisujen sisältö pysyy aitona ja raikkaana! Malttamattomana odottelenkin jo, että pääsen kertomaan teille ne tuoreimmat uutiset, joista tuossa tekstin alussa jo vihjailinkin! 

27.9.2018

Löysässä hirressä

Hellou kaikki blogini seuraajat! Julkaistuani ensimmäisen kirjoitukseni 1.6.2018, en osannut edes kuvitella, että nyt reilu kolme kuukautta myöhemmin blogissani on vieraillut jo reippaasti yli 100 000 kävijää. Wau! Myös tekstejäni on luettu kymmeniä tuhansia kertoja. Kyllä, tämä vetää sanattomaksi: kiitos! Nyt on mielestäni täydellinen ajankohta jakaa teille tämän hetken kuulumiset, ja ajatuksiani tulevaisuuden suunnitelmista. Ensimmäisen kirjoitukseni voit lukea TÄSTÄ. Tervetuloa mukaan uudet lukijat!


Aloitin kirjoittamisen ikään kuin julkisena terapiaistuntona kertomalla tapahtumista, joiden seurauksena menetin ajokorttini ja työpaikkani. Lisäksi sain liudan muita törkeitä rikosepäilyjä, joista en totisesti ole ylpeä. Oikeudenkäyntiä odotellessa, aika on ymmärrettävästi alkanut käydä jo hieman pitkäksi tämän jatkuvan tietämättömyyden takia.

Oloni on kuin olisi naru kaulan ympärillä, ei siis ole mitään varmuutta mistään, eikä mistään ole kuulunut mitään; milloin naru kiristyy, vai kiristyykö milloinkaan? Oma veikkaukseni on kuitenkin se, että eiköhän tuossa keväällä 2019 ala jo vihdoinkin jotain tapahtua! Haluan käräjät ja tuomion mahdollisimman nopeasti "alta pois". Myös vaimoni on ymmärrettävästi samaa mieltä. Me menemme eteenpäin.

Itseni pomo

Tähän asti olemme eläneet käytännössä vain päivä ja hetki kerrallaan ja kädestä suuhun. Tällaisessa epävarmuudessa tuskin kukaan jaksaisi olla koko ajan vain paikoillaan, joten koen, että nyt on aika satsata jälleen tulevaisuuteen, oli tuomioni sitten mikä tahansa. Etenemme kuitenkin varovaisin, mutta luottavin askelin ja Jumalan tahtoa kysellen ja kuunnellen. Lastemme hyvinvointi menee luonnollisesti kaikessa edelle, vaikka sitä ovatkin jotkut jo ehtineet epäillä.

Kesän ajan olen pitänyt isyyslomaa, mutta nyt syksyllä olen ottanut uusia työkeikkoja. Ammatiltanihan olen puuseppä, mutta kokemusta minulta löytyy mm. myös maalaamisesta ja pienremonteista. Viimeisimpinä keikkoinani olen tehnyt rakennusmaalausta ja puutarhatöitä, mutta erityisesti olen tykännyt maalata. Maalatessa saa ajatus virrata ja se on muutenkin luovaa ja palkitsevaa. Kyllä kevyt yrittäjyyden tuoma vapaus maistuu todella hyvälle! Olen itse itseni pomo, yes sir!


Unelmia toteuttamassa

Myös blogin kirjoittaminen on avannut aivan uusia ulottuvuuksia. Ensimmäistä kertaa koskaan minusta tuntuu, että olen löytänyt yhden talenteistani, kirjoittamisen. Tähän haluan ja aion todella panostaa. Haluan kehittyä ja tulla paremmaksi! Tämä blogini on erittäin hyvä alku, mutta lisää on tulossa. Ihan kaikkea en tässä paljasta.

Olen myös jo pitkään haaveillut osallistumisesta jollekin avoimen yliopiston kurssille, mutta en vain ole saanut aikaiseksi, enkä ole osannut sanoa, että mikä ala olisi minulle sopiva. Tässä taannoin, lukiessani erästä kirjaa (Kari Ojala, Ensimmäinen painos), jokin palanen loksahti paikoilleen. Kirjasta inspiroituneena, sekä pienellä googlettamisella löysin hyvin mielenkiintoisen kurssin - Viestinnän rakenteet ja etiikka - Helsingin avoimen yliopiston tarjonnasta. 

Päätin ilmoittautua saman tien. Olin jopa niin innoissani, että kerkesin polttaa jo kertaalleen päreeni kun ilmoittautuminen ei millään meinannut onnistua, kunnes tajusin, että koko ilmoittautumistahan ei ollut vielä edes avattu! Älä kysy. Vaimoa tietysti nauratti.


On muuten sekin aika hauska juttu kuinka tämä Ojalan kirja päätyi minulle. Olimme vaimoni kanssa menossa kirpparille, ja itselleni tyypillisesti olisin kyllä saattanut tehdä jokusen satunnaisen heräteostoksen, mutta tällä kerralla kuitenkin tilanteelle epätyypillisesti rukoilin, että Herra, anna minun tehdä joku hyvä kirjalöytö!

Käydessäni läpi sellaista isoa pöytää joka oli täynnä kirjoja, löysin kyllä monia hyviä vaihtoehtoja, mutta en mitään niin mieluisaa, että olisin sellaisen päätynyt ostamaan. Jossain vaiheessa sitten päätin päivittää Instagramin. Katsoin siis kameran läpi ja naps, otin kuvan, jonka keskeltä erottui keltakantinen kirja, herättäen välittömästi huomioni. Nappasin kirjan käteeni ja tiesin heti, että tämä on minun kirjani! Ja kyllä, minä uskon että se oli johdatusta! Kiitos Jeesus.


Vahva liitto

Nyt syksyllä osallistumme myös Parempi avioliitto ry:n avioparikurssille. Tästä olemme erityisen innoissamme! Jokainen palanen, joka muurataan avioliiton perustuksen vahvistamiseksi liiton alkumetreillä, kantaa hyvää hedelmää vielä kauan! Näin uskomme. Me haluamme todella panostaa avioliittoomme, se ei koskaan ole itsestäänselvyys. Tässä nyt pähkinän kuoressa hieman ajatuksiani ja suunnitelmiamme. Siunausta sinulle lukijani!

17.9.2018

Jumalaa ei ole olemassa

En tiedä ketään uskovaista, joka ei joskus olisi epäillyt Jumalan olemassa oloa. Jotkut uskovat myös pelkäävät epäuskoaan, koska pelkäävät tulevansa tuomituiksi helvettiin. Minä olen tullut siihen lopputulokseen, että kyllä Jumala kestää myös meidän epäilyksemme. Tärkeämpää on olla rehellinen. Vai mitä mieltä olet, heittäisitkö sinä oman lapsesi pääsiäiskokkoon vain siksi, että hän ei joka hetki miellyttänyt sinua? Minä en ainakaan toimisi näin.


Myös minulla on ollut tällaisia pelkoja, itse asiassa niitä on joskus edelleenkin, mutta koska olen saanut maistaa rakkautta, ei pelko enää hallitse minua. Pelkoni takia en kuitenkaan ole uskaltanut olla kaikessa täysin rehellinen itselleni ja Jumalalle. Sellainen "usko" jota yritetään pumpata ihmisistä väkisin, ei ole uskoa, se on uskottelua. Tällainen uskottelu ei ole Kristuksen vaikuttamaa uskoa, vaan uskonnollista aivopesua. Kysymys ei koskaan ole uskon määrästä, vaan laadusta.

En siis uskaltanut myöntää, että mielessäni epäilin Jumalaa. Jos Jumala on olemassa, onko hän todella se Jumala, josta minulle on opetettu? Ajatus kiusasi minua, tupsahtaen mieleeni aina tuon tuosta, mutta yhtä usein myös tukahdutin sen. Pelkäsin, että menetän uskoni ja joudun helvettiin. Aikani painiskeltuani minä turhauduin. En halunnut olla pelkuri. Menin kirjaimellisesti peilin eteen ja pelkoani uhmaten totesin: "JUMALAA EI OLE OLEMASSA."

Toistettuani lauseen vieläpä kolmesti, olin helpottunut ja hieman huvittunut. Yllätyksekseni en menettänytkään uskoani, vaan tulin entistäkin tietoisemmaksi Jumalan läsnäolosta! Aivan kuin uskoni olisi vahvistunut, vaikka toimintatapani olikin todella nurinkurinen ja kaiken kaikkiaan typerä. Kyllähän Isä lapsensa pienet oikkuilut kestää, vai mitä? Jumalan rakkaus on suurempi kuin epäuskomme! 

Tämä oli myös minun tapani testata Jumalaa, ajattelin, että ei Jumala voi olla kovin herkkähipiäinen jos hän todella on olemassa! Hänen on kestettävä myös minun epäuskon hetkeni, se oli sen hetkinen todellinen tunnetilani. Tämä oli ensimmäinen ja myös viimeinen kerta koskaan, kun sanoin näin, ja minä todella myös tarkoitin sitä mitä sanoin, se ei ollut läppä.


Älä kokeile kotona!

Tarinan opetus ei ole se, että nyt jokaisen lukijan tulisi mennä peilin eteen ja sanoa kuten minä sanoin. Se tuskin toimisi sinulla kuten se minulla toimi! On myöskin aivan eri asia luopua Jumalasta epäuskon takia, sitä en todellakaan suosittele kenellekään. Se vasta typerää olisikin!

Mutta minä ymmärrän nyt, että uskoni ei levännyt täysin Kristuksen varassa, siksi epäilin ja pelkäsin. Lakihenkinen ja omavoimainen "uskominen" on raskasta, vaikka se olisi sitä vain "osittain". On helpottavaa tajuta, että kaikki on Jumalan kädessä. Olenkin sanonut Jumalalle, että jos helvetin pelko on uskoni motivaattori, en halua olla uskossa! Olen rukoillut, että "Herra, anna mun kokea sun rakkautes!" Siihen olen myös saanut vastauksen.

Salailun ja vaikenemisen kulttuurin lisäksi, haluan ennen kaikkea olla murskaamassa saatanan vääristämän valheellisen kuvan rakastavasta Isästä. 
"Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus." 1. Kor. 13:13