Perjantai ahdistus

Silloin kun käytin vielä alkoholia, elämässäni oli sellainen ajanjakso, että tapasin poiketa perjantaisin Alkon kautta hakemassa vodkapullon. Tuohon aikaan asuin sellaisessa poikamies kommuunissa, lähellä Helsingin keskustaa. Kotona väsäsin ensimmäisenä drinkin, ja niin viikon tiskit ja pölyt saivat hetkessä kuin siivet alleen. Voisi sanoa, että elin viikonloppuja varten.

Nykyään minusta tuntuu siltä, että viikonloput ovat kuin mustia aukkoja, jotka imevät tyytyväisyyttäni. En edes tajunnut sitä ensin, mutta nyt kun olen ollut jo useamman kuukauden nollalinjalla, viikonloput ovat alkaneet yhtäkkiä tuntua tyhjiltä. Olen huomattavasti innostuneempi maanantaista kuin perjantaista. Kelkka on siis kääntynyt aivan nurin niskoin: olen alkanut elää arkea varten.

"Herätä mut maanantaina man

Mä nukun takas arkeen arkiseen

Viikonlopun yli nyt ku tarkkaan harkitsen

Kuluva aika mun korvissa kohisee

Mut mä vaan nukun kunnes tää on ohitse

Pää tyynyyn torstaina viimeistään

Miks viilettää näin on viileempää

Niil on bileet ne kertoo niist biiseissään

Mut poika nukkuu ja pääs niist kiireistään"

Perjantai ahdistuksen ja turhautuneisuuden tunnetta on vaikea kuvailla, se täytyy kokea. On se ihmeellistä, miten ihmisen mieli tottuu tietynlaisiin rutiineihin. Päihteet ovat helppo oikotie onneen, mutta niillä ansaittu aivomyrsky on pohjimmiltaan lumetta. Minulla on sellainen tunne, että käsittelen parhaillaan erittäin tärkeää ajanjaksoa. Opetin itseni - lue aivoni - siihen, että päihteet olivat kuin maksimaaliin viritetty päänsisäinen palkintoseremonia, mutta jonka hintana arjen pienet mielihyvää tuottavat hetket alkoivatkin menettää merkitystään. Alan jälleen saada juonesta kiinni, mutta ei tällaisten tunteiden käsittely helppoakaan ole! 

Myös arki voi olla juhlaa..

..kun sen oikein oivaltaa! Olen aina ollut sellainen, että pienet asiat ovat tuottaneet minulle suurta iloa. Nyt olen kuitenkin joutunut asennoitumaan uudelleen, koska elämääni suuremmat päihdekokemukset sekoittivat hieman pakkaa. Kun ihminen elää vain juhlasta juhlaan tai elämyksestä elämykseen, niin kaikki muu siltä väliltä menettää merkityksensä. Arjesta tulee kuin selviytymistaistelua. Vieteri venyy ja paukkuu, ja kun perjantai koittaa, kuuluu sellainen pärähdys, että se resonoi vielä pitkään seuraavallakin viikolla. Viikonloput pitenevät, kunnes niin sanottua arkea ei ole enää ollenkaan, tai se ainakin muuttuu radikaalisti. 

Lopulta myös nämä elämykset ja juhlat alkavat menettää merkitystään. Se on fakta, että ihmisestä kuin ihmisestä loppuu jossain vaiheessa resurssit. On kuitenkin mahdollista kartuttaa niitä uudelleen, jossain vaiheessa vaaka sitten kellahtaa jälleen toiselle puolelle, mutta se vaatii aikaa ja oivalluksia. Päihteetön elämä on tietoinen valinta, joka ei missään nimessä voi pidemmällä tähtäimellä perustua tunteisiin! Kukaan ei selviä yksin, me olemme ihmisiä ja ihminen tarvitsee ihmistä. Älä jää yksin!

En minä kuitenkaan elämän elämyksiä vastaan ole, päin vastoin, monet elämykset voivat aidosti tuoda elämään myös iloa! Itse haaveilen tälläkin hetkellä esimerkiksi laskuvarjohypystä, ja vaikkapa vaeltamisesta. Saan kiksejä adrenaliinista, enkä näe siinä mitään väärää. Savusauna ja avanto, ah mikä nautinto! You name it! Arjesta voi siis aidosti oppia myös nauttimaan, juhlineen ja suruineen.

"Maanantaina, maanantaina

Herätä mut maanantaina

Koska taas on aika

Taas on aika käydä mun unteni mailla

En univelkaan untani lainaa

Kun herään on taas nukkumaanmenoaika

Päätä painaa pään tyynyyn painan taas

Herätä mut maanantaina man"

Sitaatit: Pyhimys - Herätä mut maanantaina

Lusikukko

Aloittaessani tämän blogin, osasin odottaa että tämä päivä tulisi. Minulla olisi paljon sanottavaa, mutta sen sijaan että sanoisin sen, kierrän ympyrää, enkä tiedä oikein mitä seuraavaksi julkaisisin. Puolivalmiita kirjoituksia minulla on varastossa muutamia, mutta ei sittenkään tunnu oikealle julkaista niitä, ei ainakaan vielä.

Tietyllä tavalla olen pattitilanteessa. Minulla on valtava halu kirjoittaa sekä kehittyä kirjoittamisessa, mutta en oikein tiedä miten jatkaisin. Tähän on olemassa monia syitä, mutta suurimmat niistä ovat sellaisia mistä en voi vielä puhua. Uudet tuulet ovat siis hiljalleen alkaneet puhaltaa ja purjeet on nostettu. Tästä kuulette lähitulevaisuudessa lisää!

Minua on myös hieman hämmentänyt se, että estettyäni mahdollisuuden kommentoida anonyymisti, blogini kommentit loppuivat käytännössä kuin seinään. Hieman paradoksaalisesti minulla on ollut jopa ikävä näitä ilkeitä viestejä, joita etenkin alussa sain. Ne olivat kuin bensaa inspiraationi liekkeihin! Myönnän silti, että osa kommenteista pääsi hetkellisesti myös ihoni alle, jotkut viestit ovatkin olleet ärsyttävyydessään suorastaan nerokkaita. Välillä olen irvistellyt kiukusta, ja välillä revennyt nauramaan.

Olen myös koettanut pohtia mahdollisimman rehellisesti ja objektiivisesti sitä, että jos minä en olisikaan minä, niin millaisen kuvan saisin itse itsestäni pelkästään sosiaalisen median perusteella? Päätin siis julkaista Instagram tililleni kyselyn, jossa minulta/minusta saa kysyä mitä tahansa mieltään askarruttavaa. Kysymykset ja vastaukset kirjoitan sitten myöhemmin uuden tekstin muodossa ja julkaisen täällä blogissa.

Kaiken kaikkiaan blogini tilanne on tällä hetkellä se, että etenen inspiraation mukaan, mitään tiettyä julkaisupakotetta en itselleni aseta. Haluan, että julkaisujen sisältö pysyy aitona ja raikkaana! Malttamattomana odottelenkin jo, että pääsen kertomaan teille ne tuoreimmat uutiset, joista tuossa tekstin alussa jo vihjailinkin!