27.9.2018

Löysässä hirressä

Hellou kaikki blogini seuraajat! Julkaistuani ensimmäisen kirjoitukseni 1.6.2018, en osannut edes kuvitella, että nyt reilu kolme kuukautta myöhemmin blogissani on vieraillut jo reippaasti yli 100 000 kävijää. Wau! Myös tekstejäni on luettu kymmeniä tuhansia kertoja. Kyllä, tämä vetää sanattomaksi: kiitos! Nyt on mielestäni täydellinen ajankohta jakaa teille tämän hetken kuulumiset, ja ajatuksiani tulevaisuuden suunnitelmista. Ensimmäisen kirjoitukseni voit lukea TÄSTÄ. Tervetuloa mukaan uudet lukijat!


Aloitin kirjoittamisen ikään kuin julkisena terapiaistuntona kertomalla tapahtumista, joiden seurauksena menetin ajokorttini ja työpaikkani. Lisäksi sain liudan muita törkeitä rikosepäilyjä, joista en totisesti ole ylpeä. Oikeudenkäyntiä odotellessa, aika on ymmärrettävästi alkanut käydä jo hieman pitkäksi tämän jatkuvan tietämättömyyden takia.

Oloni on kuin olisi naru kaulan ympärillä, ei siis ole mitään varmuutta mistään, eikä mistään ole kuulunut mitään; milloin naru kiristyy, vai kiristyykö milloinkaan? Oma veikkaukseni on kuitenkin se, että eiköhän tuossa keväällä 2019 ala jo vihdoinkin jotain tapahtua! Haluan käräjät ja tuomion mahdollisimman nopeasti "alta pois". Myös vaimoni on ymmärrettävästi samaa mieltä. Me menemme eteenpäin.

Itseni pomo

Tähän asti olemme eläneet käytännössä vain päivä ja hetki kerrallaan ja kädestä suuhun. Tällaisessa epävarmuudessa tuskin kukaan jaksaisi olla koko ajan vain paikoillaan, joten koen, että nyt on aika satsata jälleen tulevaisuuteen, oli tuomioni sitten mikä tahansa. Etenemme kuitenkin varovaisin, mutta luottavin askelin ja Jumalan tahtoa kysellen ja kuunnellen. Lastemme hyvinvointi menee luonnollisesti kaikessa edelle, vaikka sitä ovatkin jotkut jo ehtineet epäillä.

Kesän ajan olen pitänyt isyyslomaa, mutta nyt syksyllä olen ottanut uusia työkeikkoja. Ammatiltanihan olen puuseppä, mutta kokemusta minulta löytyy mm. myös maalaamisesta ja pienremonteista. Viimeisimpinä keikkoinani olen tehnyt rakennusmaalausta ja puutarhatöitä, mutta erityisesti olen tykännyt maalata. Maalatessa saa ajatus virrata ja se on muutenkin luovaa ja palkitsevaa. Kyllä kevyt yrittäjyyden tuoma vapaus maistuu todella hyvälle! Olen itse itseni pomo, yes sir!


Unelmia toteuttamassa

Myös blogin kirjoittaminen on avannut aivan uusia ulottuvuuksia. Ensimmäistä kertaa koskaan minusta tuntuu, että olen löytänyt yhden talenteistani, kirjoittamisen. Tähän haluan ja aion todella panostaa. Haluan kehittyä ja tulla paremmaksi! Tämä blogini on erittäin hyvä alku, mutta lisää on tulossa. Ihan kaikkea en tässä paljasta.

Olen myös jo pitkään haaveillut osallistumisesta jollekin avoimen yliopiston kurssille, mutta en vain ole saanut aikaiseksi, enkä ole osannut sanoa, että mikä ala olisi minulle sopiva. Tässä taannoin, lukiessani erästä kirjaa (Kari Ojala, Ensimmäinen painos), jokin palanen loksahti paikoilleen. Kirjasta inspiroituneena, sekä pienellä googlettamisella löysin hyvin mielenkiintoisen kurssin - Viestinnän rakenteet ja etiikka - Helsingin avoimen yliopiston tarjonnasta. 

Päätin ilmoittautua saman tien. Olin jopa niin innoissani, että kerkesin polttaa jo kertaalleen päreeni kun ilmoittautuminen ei millään meinannut onnistua, kunnes tajusin, että koko ilmoittautumistahan ei ollut vielä edes avattu! Älä kysy. Vaimoa tietysti nauratti.


On muuten sekin aika hauska juttu kuinka tämä Ojalan kirja päätyi minulle. Olimme vaimoni kanssa menossa kirpparille, ja itselleni tyypillisesti olisin kyllä saattanut tehdä jokusen satunnaisen heräteostoksen, mutta tällä kerralla kuitenkin tilanteelle epätyypillisesti rukoilin, että Herra, anna minun tehdä joku hyvä kirjalöytö!

Käydessäni läpi sellaista isoa pöytää joka oli täynnä kirjoja, löysin kyllä monia hyviä vaihtoehtoja, mutta en mitään niin mieluisaa, että olisin sellaisen päätynyt ostamaan. Jossain vaiheessa sitten päätin päivittää Instagramin. Katsoin siis kameran läpi ja naps, otin kuvan, jonka keskeltä erottui keltakantinen kirja, herättäen välittömästi huomioni. Nappasin kirjan käteeni ja tiesin heti, että tämä on minun kirjani! Ja kyllä, minä uskon että se oli johdatusta! Kiitos Jeesus.


Vahva liitto

Nyt syksyllä osallistumme myös Parempi avioliitto ry:n avioparikurssille. Tästä olemme erityisen innoissamme! Jokainen palanen, joka muurataan avioliiton perustuksen vahvistamiseksi liiton alkumetreillä, kantaa hyvää hedelmää vielä kauan! Näin uskomme. Me haluamme todella panostaa avioliittoomme, se ei koskaan ole itsestäänselvyys. Tässä nyt pähkinän kuoressa hieman ajatuksiani ja suunnitelmiamme. Siunausta sinulle lukijani!

17.9.2018

Jumalaa ei ole olemassa

En tiedä ketään uskovaista, joka ei joskus olisi epäillyt Jumalan olemassa oloa. Jotkut uskovat myös pelkäävät epäuskoaan, koska pelkäävät tulevansa tuomituiksi helvettiin. Minä olen tullut siihen lopputulokseen, että kyllä Jumala kestää myös meidän epäilyksemme. Tärkeämpää on olla rehellinen. Vai mitä mieltä olet, heittäisitkö sinä oman lapsesi pääsiäiskokkoon vain siksi, että hän ei joka hetki miellyttänyt sinua? Minä en ainakaan toimisi näin.


Myös minulla on ollut tällaisia pelkoja, itse asiassa niitä on joskus edelleenkin, mutta koska olen saanut maistaa rakkautta, ei pelko enää hallitse minua. Pelkoni takia en kuitenkaan ole uskaltanut olla kaikessa täysin rehellinen itselleni ja Jumalalle. Sellainen "usko" jota yritetään pumpata ihmisistä väkisin, ei ole uskoa, se on uskottelua. Tällainen uskottelu ei ole Kristuksen vaikuttamaa uskoa, vaan uskonnollista aivopesua. Kysymys ei koskaan ole uskon määrästä, vaan laadusta.

En siis uskaltanut myöntää, että mielessäni epäilin Jumalaa. Jos Jumala on olemassa, onko hän todella se Jumala, josta minulle on opetettu? Ajatus kiusasi minua, tupsahtaen mieleeni aina tuon tuosta, mutta yhtä usein myös tukahdutin sen. Pelkäsin, että menetän uskoni ja joudun helvettiin. Aikani painiskeltuani minä turhauduin. En halunnut olla pelkuri. Menin kirjaimellisesti peilin eteen ja pelkoani uhmaten totesin: "JUMALAA EI OLE OLEMASSA."

Toistettuani lauseen vieläpä kolmesti, olin helpottunut ja hieman huvittunut. Yllätyksekseni en menettänytkään uskoani, vaan tulin entistäkin tietoisemmaksi Jumalan läsnäolosta! Aivan kuin uskoni olisi vahvistunut, vaikka toimintatapani olikin todella nurinkurinen ja kaiken kaikkiaan typerä. Kyllähän Isä lapsensa pienet oikkuilut kestää, vai mitä? Jumalan rakkaus on suurempi kuin epäuskomme! 

Tämä oli myös minun tapani testata Jumalaa, ajattelin, että ei Jumala voi olla kovin herkkähipiäinen jos hän todella on olemassa! Hänen on kestettävä myös minun epäuskon hetkeni, se oli sen hetkinen todellinen tunnetilani. Tämä oli ensimmäinen ja myös viimeinen kerta koskaan, kun sanoin näin, ja minä todella myös tarkoitin sitä mitä sanoin, se ei ollut läppä.


Älä kokeile kotona!

Tarinan opetus ei ole se, että nyt jokaisen lukijan tulisi mennä peilin eteen ja sanoa kuten minä sanoin. Se tuskin toimisi sinulla kuten se minulla toimi! On myöskin aivan eri asia luopua Jumalasta epäuskon takia, sitä en todellakaan suosittele kenellekään. Se vasta typerää olisikin!

Mutta minä ymmärrän nyt, että uskoni ei levännyt täysin Kristuksen varassa, siksi epäilin ja pelkäsin. Lakihenkinen ja omavoimainen "uskominen" on raskasta, vaikka se olisi sitä vain "osittain". On helpottavaa tajuta, että kaikki on Jumalan kädessä. Olenkin sanonut Jumalalle, että jos helvetin pelko on uskoni motivaattori, en halua olla uskossa! Olen rukoillut, että "Herra, anna mun kokea sun rakkautes!" Siihen olen myös saanut vastauksen.

Salailun ja vaikenemisen kulttuurin lisäksi, haluan ennen kaikkea olla murskaamassa saatanan vääristämän valheellisen kuvan rakastavasta Isästä. 
"Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus." 1. Kor. 13:13

7.9.2018

Liskojen yö

Elettiin eteläisen Suomen asfaltinmustaa talvikautta. Ilta oli mennyt mukavasti saunoen ja olutta nauttien. Minä, ja pari ystävääni, päätimme käväistä aikamme kuluksi vielä "parilla" kuivattelemassa jälkihikeä. Hetken tuumailujen jälkeen, päädyimme Helsingin keskustassa sijaitsevaan oluthuone Kaislaan.

Minun yhtä pientä paniikkikohtaustani lukuun ottamatta, meillä oli oikeasti hauskaa. Onnistuin kuitenkin salaaman tämän ystäviltäni, mutta onneksi tämä piinallinen olo meni nopeasti ohi tilaamalla lisää olutta. Hieman huvittavaksi tilanteen teki se, että alkoholi oli ilmeisesti laukaissut tämän kohtauksen.

Pelailimme lautapelejä ja tutustuimme uusiin ihmisiin. Loppuillasta humalamme alkoi olla, yllätys yllätys, melko tuhtia, mutta mitään sen kummallisempaa ei ollut tapahtunut, kaikki oli päällisin puolin oikein hyvin. Ystäväni lähtivät lopulta kotiin, mutta yön alkaessa vaihtua pian aamuksi, minä päätinkin nukkumisen sijasta nostattaa vielä tunnelmaa kuuntelemalla hetken verran musiikkia. 


Rakastakaa mua

Mukavasta illastamme huolimatta oloni oli tyhjä, tyhjempi kuin koskaan aikaisemmin. Aloin väsyä. Repeatilla soiva, hypnoottiselta kuulostava jumputus kaikkine nostatuksineen ja bassoineen ei tuntunut yhtään miltään, vaikka kuinka yritin repiä siitä vielä jotain iloa irti. Se ainoastaan ikävästi muistutti minua eräästä tilanteesta, jossa olin poistunut erään huoran asunnolta "leijuen", mutta samalla tuntien kuin kylmän, luisevan kouran puristavan rinnassani. Nyt en tuntenut edes sitä.

Käänsin musiikin vieläkin kovemmalle, ei auttanut. Olin joutunut kasvokkain rakkaudettomuuden tunteen kanssa, tämä hetki oli yksi kuuluisista murtumispisteistäni. Kyynelkanavistani ei todellakaan lähtenyt mitään kaunista ja hurskasta nyyhkytystä, vaan riekaleiksi revityn ihmissielun epätoivoista vollotusta. Koin kirjaimellisesti olevani kuin kävelevä paskan pala. Enkä yhtään liioittele.


Kuvittelin, että miltä tuntuisi hypätä alas korkealta katolta ja tappaa itsensä. Mitä minulle tapahtuisi? En kuitenkaan uskaltanut tehdä itselleni mitään, koska helvetin pelkoni oli ylivoimaisen suuri. Pelottavinta oli tajuta se, että minulla oli kuitenkin olemassa potentiaali tappaa itseni. Miten ihmeessä minulle kävi näin? Mielestäni en koskaan ole ollut itsetuhoinen, mutta nämä väkivaltaiset ajatukset olivat nyt toistuvasti mielessäni. Otin puhelimeni ja laitoin muutamalle ystävälleni viestin: "RAKASTAKAA MUA". Lopulta päätin mennä nukkumaan.

Kauniita unia

"Näin edessäni taivaan, sellaisen kesäisen harmaan. Vastapäätä olevan korkean kerrostalon parveke varasti hetkeksi huomioni, ikään kuin vain korostaakseen sitä, mitä kauheaa oli juuri tapahtumassa. "Ei, en mä halua hypätä!" Huusin ja taistelin kaikin voimin vastaan, mutta sanaakaan sanomatta, tämä määrätietoisesti kimppuuni hyökännyt hullu, puski minua suoraan kohti Olympiastadionin tornin reunaa.

Katseeni kääntyessä takaisin vastakkaiselle talolle, sen parvekkeelle ilmestyi tumma hahmo, joka hetkeäkään epäröimättä loikkasi tyhjyyteen. Katsoin järkyttyneenä, kuinka brutaalisti hän paiskautui alhaalla olevalle asfaltille. Hänen päänsä repesi törmäyksen voimasta, joka veren saattelemana kimposi kohti tornia jossa minä olin, lentäen suoraan jalkoihini. Samassa tajusin, että se toinen hullu, se, joka yritti puskea minut alas, olinkin minä itse." Ja arvatkaas vain, kenen se pää oli? 



Krhm no niin, huomenta, uusi päivä! Ei totisesti huvittanut jatkaa unia, hereillä on hauskempaa!

Minä olen rakastettu

Tätä kirjoittaessani, istun mukavasti vanhempieni kotona lemppari paikassani, parvekkeella. Poikamme Elia nukkuu, ja Aada leikkii iloisesti kummityttöni kanssa piilosta. Minulla on edessäni kuuma kahvi, mutta varpaani ovat jäässä. Tästäkin huolimatta, elämme tällä hetkellä elämämme onnellisinta aikaa. Tulevaisuutemme on toiveikas, minulla on jälleen unelmia! Uusi puhdas sivu on avattu, eikä menneisyys enää paina, vaikka jotkut tapahtumat assosioivatkin negatiivisesti. Tipahdan muistellessani uudelleen tilanteisiin, jollaisia en koskaan ole osannut kuvitella, en ainakaan omalle kohdalleni.

Kaiken tämän edellä kertomani epätoivon keskellä, asiat alkoivatkin yhtäkkiä näyttää siltä, että kaikki olikin pohjimmiltaan yhtä suurta suunnitelmaa. Koin edelleen sinkoilevani sinne ja tänne kuin "flipperipallo", mutta isossa kuvassa puikoissa en ollutkaan minä, vaan Jumala. Sain paljon enemmän kuin mitä pyysin ja unelmoin! Juuri oikealla hetkellä, Jumala kuuli epätoivoisen rääkymiseni ja "kaatoi" elämääni rakkautta rakkauden päälle, aivan kuin vastaten ystävilleni osoitettuihin viesteihin.

Minä todella uskon, että Jumala on olemassa ja kuulee rukoukset, sellaisetkin, mitkä eivät täytä uskonnollisia kriteerejämme siitä, millainen rukouksen "tulisi" olla. Niin kuin olen jo aiemminkin kirjoittanut, en myöskään nyt malta olla teroittamatta: Ainut toivomme iankaikkisuuttamme ajatellen on Kristus Jeesus. 


Pahojen kokemusteni jälkeen tunteeni seikkailivat pitkiä aikoja pitkin omia raiteitaan, tullen pahasti jälkijunassa. Vasta nyt, alamme pikkuhiljaa löytää samoille asemille. Voit olla täysin epätoivoisessa tilanteessa juuri nyt, mutta silti, Jumalan Voima on ylläsi. Siitäkin huolimatta, että inhimilliset tunteesi sanovat aivan jotain muuta.

Jos joku olisi tuossa epätoivoisessa tilanteessani sanonut minulle, miten positiivisesti tulisin yllättymään tulevien kuukausien aikana, en olisi uskonut. Olin niin ällikällä lyöty, että kysyin usein itseltäni: Voiko Jumala todella olla näin hyvä? Tästä aiheesta haluan kirjoittaa vielä aivan erillisen tekstin.

Pelko johtuu rakkaudettomuuden tunteesta, pelossa on rangaistusta. Jumalan täydellinen rakkaus karkottaa kaiken pelon. Jumala on Rakkaus. Jumala on hyvä ja uskollinen, usko pois! Jos minäkin selvisin, sinäkin voit selvitä! Sinä olet rakastettu.