Myös minulla on ollut tällaisia pelkoja, itse asiassa niitä on joskus edelleenkin, mutta koska olen saanut maistaa rakkautta, ei pelko enää hallitse minua. Pelkoni takia en kuitenkaan ole uskaltanut olla kaikessa täysin rehellinen itselleni ja Jumalalle. Sellainen "usko" jota yritetään pumpata ihmisistä väkisin, ei ole uskoa, se on uskottelua. Tällainen uskottelu ei ole Kristuksen vaikuttamaa uskoa, vaan uskonnollista aivopesua. Kysymys ei koskaan ole uskon määrästä, vaan laadusta.
En siis uskaltanut myöntää, että mielessäni epäilin Jumalaa. Jos Jumala on olemassa, onko hän todella se Jumala, josta minulle on opetettu? Ajatus kiusasi minua, tupsahtaen mieleeni aina tuon tuosta, mutta yhtä usein myös tukahdutin sen. Pelkäsin, että menetän uskoni ja joudun helvettiin. Aikani painiskeltuani minä turhauduin. En halunnut olla pelkuri. Menin kirjaimellisesti peilin eteen ja pelkoani uhmaten totesin: "JUMALAA EI OLE OLEMASSA."
Toistettuani lauseen vieläpä kolmesti, olin helpottunut ja hieman huvittunut. Yllätyksekseni en menettänytkään uskoani, vaan tulin entistäkin tietoisemmaksi Jumalan läsnäolosta! Aivan kuin uskoni olisi vahvistunut, vaikka toimintatapani olikin todella nurinkurinen ja kaiken kaikkiaan typerä. Kyllähän Isä lapsensa pienet oikkuilut kestää, vai mitä? Jumalan rakkaus on suurempi kuin epäuskomme!
Tämä oli myös minun tapani testata Jumalaa, ajattelin, että ei Jumala voi olla kovin herkkähipiäinen jos hän todella on olemassa! Hänen on kestettävä myös minun epäuskon hetkeni, se oli sen hetkinen todellinen tunnetilani. Tämä oli ensimmäinen ja myös viimeinen kerta koskaan, kun sanoin näin, ja minä todella myös tarkoitin sitä mitä sanoin, se ei ollut läppä.
Älä kokeile kotona!
Tarinan opetus ei ole se, että nyt jokaisen lukijan tulisi mennä peilin eteen ja sanoa kuten minä sanoin. Se tuskin toimisi sinulla kuten se minulla toimi! On myöskin aivan eri asia luopua Jumalasta epäuskon takia, sitä en todellakaan suosittele kenellekään. Se vasta typerää olisikin!
Mutta minä ymmärrän nyt, että uskoni ei levännyt täysin Kristuksen varassa, siksi epäilin ja pelkäsin. Lakihenkinen ja omavoimainen "uskominen" on raskasta, vaikka se olisi sitä vain "osittain". On helpottavaa tajuta, että kaikki on Jumalan kädessä. Olenkin sanonut Jumalalle, että jos helvetin pelko on uskoni motivaattori, en halua olla uskossa! Olen rukoillut, että "Herra, anna mun kokea sun rakkautes!" Siihen olen myös saanut vastauksen.
Salailun ja vaikenemisen kulttuurin lisäksi, haluan ennen kaikkea olla murskaamassa saatanan vääristämän valheellisen kuvan rakastavasta Isästä.
"Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus." 1. Kor. 13:13
