Kyseisenä päivänä vein Aadan sovitusti hoitoon. Jäätyäni yksin, ajattelin poiketa Alkon kautta. Ajatus tosin oli poikinut jo aiemmin päivällä, olihan nyt perjantai ja raskas työviikko takana. Vahvaa olutta ja viiniä, siinä sopiva resepti nollaukselle. Lisäksi olin ystäväni kanssa pannut olutta ja se oli onnistunut erityisen hyvin! Näitä spesiaalioluita ei ollut tarkoitus kitata kerralla, vaan nautiskellen jääkylmänä. Olin erityisen ylpeä onnistumisestamme.
Eve oli seurakunnalla ystävänsä kanssa, joka oli tulossa meille yöksi. Minun oli tarkoitus hakea heidät, mutta heillä kesti ja kesti. Naiset pyysivät minua vielä mukaansa syömään, mutta en halunnut mennä. Kello alkoi olla paljon, ja kaljahammasta kolotti niin helvetisti, että oikein ärsytti. Lopulta daamit tulivat ja menimme meille. Aloin välittömästi juoda, naisille olin ostanut alkoholitonta skumppaa. Join nopeasti ja aloin humaltua. Ei minulla ollut mitään kummempaa ajatusta, halusin pikku kännit ja juttuseuraa. Naiset ilmeisesti kyllästyivät humaltuvaan sammallukseeni ja päättivät mennä nukkumaan. Eve tosin menee aina aikaisin nukkumaan ja se harmittaa välillä. Erityisesti se harmitti nyt. Oli perjantai, naiset nukkumassa ja minä jäin yksin. Kävin lisää juomista ja menin kylppäriin. Kyllä, kylppäriin ryyppäämään ja kuuntelemaan musiikkia! Toisin kuin useimmilla muilla, minua ei ala juominen väsyttämään, vaan päin vastoin: se kytkee välittömästi uuden vaihteen päälle. En vain ollut valmis vielä nukkumaan, jotain tekemistä oli keksittävä.
Minulla on ollut tapana putsailla autoa, tykkään pitää sen siistissä kunnossa. Tuntui hölmöltä istua kylppärissä ja keksin, että lähden kellariin laittamaan auton kondikseen. Otin pesuaineita ja juomista mukaan. Lähtiessäni ajattelin, että laitan Evelle pian viestin, että olen fiksaamassa autoa. Ei tarvitse vaimon sitten ihmetellä missä olen. Tässä vaiheessa aloin olla jo niin humalassa, että viestin laittaminen unohtui. "Menomies", tämän lempinimen olin saanut ystävältäni, heräsi ja ennen kuin kunnolla ehdin aloittaa fiksailua, päähäni putkahti ajatus: "käyn pienellä ajelulla ja kuuntelen samalla musiikkia". Se pieni järjen ääni, joka oli hiljalleen sammunut, ei enää päässyt voitolle. Sen kummemmin asiaa miettimättä hyppäsin rattiin ja käynnistin auton.
Ajoin Tampereen moottoritietä Helsingin keskustaan. Mielestäni ajoin oikein mallikkaasti, en kaahannut tai mitään, mutta tullessani Rautatientorin kohdalle, näin poliisiauton ja jokin ajamisessani herätti heidän mielenkiintonsa. Oliko se penkillä ollut viinipullo, avoin olutpullo vai täysiä pauhaava musiikki, en tiedä, mutta maija kurvasi perääni ja vaati pysähtymään. Tässä kohtaa tiesin, että kaikki on ohi. Olin täysin varma, että minut tullaan puhalluttamaan. Ajoin sopivalle kohdalle pyörätielle ja pysäytin. Elämä vilisi silmissä. Kaikki on mennyt! Työpaikka, kortti ja sitä myöden elanto. Ja voi sitä häpeää joka tästä seuraisi! Minähän olen äänen toitottanut muille, että kuinka typerää ja aivotonta rattijuoppous on! Tiesin, että joudun putkaan. En vain ollut siihen vielä valmis, ei hyvissä nousuissa huvita putkassa olla. Päässä vilisi. Tiesin, että en pääse karkuun, mutta tässä hetkessä mieleeni tuli taas ajatus: jos kaikki menee, niin menköön sitten kerralla ja kunnolla! Menen niin pitkälle karkuun, kuin vain pääsen! En todellakaan ajatellut selkeästi, toimin juuri päin vastoin kuin selvin päin olisin toiminut. Näin kuinka poliisit tulivat autosta ulos ja lähestyivät omaani. Odotin vielä pari sekuntia ja kiskaisin kaasun pohjaan. Toinen poliisi ehti lyödä auton takaosaa, mutta vähän liian myöhään. Päätin ottaa suunnan takaisin Tampereen moottoritielle, mutta päädyin lopulta Tuusulanväylälle. Muutamissa sekunneissa koko tienoo (siltä ainakin näytti) vilisi valoja ja poliisiautojen ulinaa. Käänsin musiikin uudestaan täysille ja automme kajarit julistivat Alfonsin sanomaa:
"Hiding in the city Hufflepuff
Running from a man the rough and corrupt
Playing with a little toy
A little bit'a joy
He is da man da Basta Boi"
Kaikki tapahtui todella nopeasti. Muistaakseni en päässyt Hakaniemeä pidemmälle kun tiellä oli jo maija poikittain. Tämän onnistuin väistämään. Tähän väliin täytyy antaa respektiä Suomen poliisille. Heitä ei oikein ikinä näy missään, mutta sitten kun jotain tapahtuu, heitä on kaikkialla! Jatkoin Kallioon, Sörnäisten metroaseman ohi. Ihmisiä oli kaduilla paljon, ja tullessani tälle alueelle painoin Mersun äänitorven pohjaan. On suorastaan absurdia, että varoitin tulostani ettei kukaan kuolisi, mutta samaan aikaan ajoin kuin hullu taajamassa, jossa kuka tahansa voisi jäädä autoni alle. Näin meinasikin käydä. Joku nainen astui suojatien yli, ja oli vain sekunnin murto-osasta kiinni ettei pamahtanut. Luojan kiitos, olen kiitollinen ettei kukaan vahingoittunut tai kuollut! Siitä en olisi päässyt koskaan yli.
Mäkelänkadulla oli jälleen maija poikittain, sulkien kaistan. Ilmeisesti toiselle kaistalle oli heitetty piikkimatto. Jostain syystä väistin maijan vasemmalta puolelta ratikka kiskoille. Tässä yhteydessä poliisi oli jäädä alle ja hän joutui hyppäämään sivuun. Tästä sain kaiken muun törkeän lisäksi, murhan yritys epäilyn. Voisin hulluuteen asti kelata mitä tällä hetkellä päässäni liikkui, mutta puidaan sitä sitten oikeudessa. Pian tämän jälkeen tielle heitettiin jälleen piikkimatto. Tämän onnistuin väistämään osittain. Kaksi rengasta oli jo puhki ja auton hallittavuus selvästi huononi. Jotenkin tuntui pahalta ajaa, kun vanteet kolisi tietä pitkin. Niin paljon rakastin meidän yhteistä ensimmäistä autoa. Mersu oli meille rakas! Ja ymmärrän kyllä, että tämä on ristiriidassa toimintani kanssa.
Kiihdytin kolisevien vanteideni kanssa Tuusulanväylälle. Useampi partio oli perässä, en tiedä kuinka monta. Juuri ennen lopullista stoppia sain kiihdytettyä edellä ajavan maijan ja kaiteen välistä "vapauteen", mutta neuvokkaat konstaapelit kiilasivat autoni hallinnasta ja pyörähtäen mätkähdin kylki edellä kaiteeseen. Nyt se oli ohi. Muutamassa sekunnissa auto oli piiritetty ja aseet esillä. Poliisi käskytti, Alfons julisti edelleen, mutta biisi oli vaihtunut. Suljin silmät ja otin viimeisen ryypyn: kotona pantua, raikasta olutta, jolle olimme ironisesti antaneet nimen "Ipa Insane".
Putka on varsin epämiellyttävä paikka. Poliisivankila on hieman mukavampi ja olin erittäin iloinen peitosta sekä tyynystä. Siihen oli mukava nukahtaa ja sulkea silmät, mutta silmien avaaminen seuraavana aamuna oli järkyttävä. Silloin se jysähti. Samalla sekunnilla oli täysin selvää, että nyt meni korkki kiinni. Ei enää pisaraakaan. Olen pilannut kaiken, Eve ei ansaitse tällaista! Vain noin viikkoa aiemmin olin myöntänyt itselleni ja Jumalalle, että en pysty lopettamaan juomista. Pyysin sydämestäni Jumalaa avuksi. Nyt olin sellissä ja itkin, enkä välittänyt edes peitellä turvonneita silmiäni, vaikka ovella kävi poliisi ja todennäköisesti huomasi sen. Ei minua se itkettänyt, että jouduin pidätetyksi, olihan kuulustelut ja putkat tulleet jo junnuna tutuiksi. Vaan se, että olin särkenyt rakkaan vaimoni sydämen. Näitä tuntoja on vaikea kuvailla, voit vain käyttää mielikuvitusta! Seinillä olevat raapustukset ja nimimerkit näyttivät naurettavilta ja lapsellisilta. Tilanne oli todella syvältä perseestä. En tiedä miten sitä paremmin kuvaisin. Reinot olivat hävinneet ja olin paljain varpain, yltä päältä veressä. Kyljessä komeili syvä haava, jonka olin saanut kun minut revittiin autosta, rikotun ikkunan kautta ulos. Päässäni kaikui poliisin sanat: "Tajuatko, että sua epäillään murhan yrityksestä?" Itkin Aadaa ja tulevaa vauvaa. Auto paskana. Kamala tilanne! Tajusin, että Eve ei vielä edes tiedä missä olen. Onneksi, vaikkakin samalla se tuntui pahalta, eräs myöhemmin minua kuulustellut poliisi tuli juttelemaan ja sanoi soittavansa vaimolle, koska auto oli hänen nimissään. Oikein mukava heppu! Minun on jälleen tähän väliin sanottava, että meidän maassa on erittäin hyvä, hyvin toimiva ja inhimillinen poliisijärjestelmä. Minua kohdeltiin tapahtuneeseen nähden hyvin. Puhuteltiin nimellä ja asiallisesti. Kuvittelin, että jos olisin ollut vastaavassa tilanteessa vaikka jenkeissä, minut olisi varmaan hakattu tai ammuttu. Ruhjeet, haavat ja kolhut eivät paljoa haitanneet, ne olivat ansaittuja. Ehkä myös kuulusteluista puuttunut videotallenne, joka kuvasi juurikin kiinniottotilannetta, nähdään sitten oikeudessa. Sitä ei oltu saatu jostain syystä autosta ulos. Mutta ihan turha kitistä pikkuseikoista, kun on juuri meinannut piittaamattomuudellaan teilata ihmisiä.
Kuulustelut, kuvaukset ja muut pakolliset käytiin nopeasti läpi. Olin erittäin yllättynyt, että tutkinnan johtaja antoi luvan päästää minut kotiin. Uskomaton tunne! Jes! Ei tarvinnut virua sellissä montaa päivää. Sain lahjoituksista koostuvasta varastosta liian suuret kengät ja liian pienen takin päälleni. Ei haitannut, vaikka näytin ihan spurgulta, eipähän tarvinnut palella (todellisuudessa vähän hävetti). Materia oli nyt huolista pienin. Minun olisi vielä kohdattava vaimo. En yhtään osannut arvata mitä kotona odottaa. Onko Eve vihainen vai täysin murtunut ja lamaantunut? Laitoin hänelle viestin, että olen tulossa kotiin. Syytösten sijaan sain vastaukseksi minua kotiin odottavan vaimon ja sydämen. Helpotus valtasi koko kehon ja mielen ja murruin uudelleen. Rakkaus oli kuin avain, joka työnnettiin sydämeni lukkoon.
Kotona halattiin pitkään ja pyysin välittömästi anteeksi. Kyllä nyt oli miehen ylpeys lyöty. En kehdannut näyttäytyä olohuoneessa istuvalle Even kaverille siinä kuosissa, vaan moikkasin eteisestä ja painelin makuuhuoneeseen. Ja voi hyvää päivää, että oma sänky tuntui mahtavalle! Pian Eve lähti saattamaan kaverinsa junalle ja minä jäin yksin. Olo oli epätodellinen, mutta koin olevani vapaampi kuin aikoihin. Aivan kuin jokin kahle olisi katkennut. Jumalan ihmeellinen rakkaus tuli todella konkreettiseksi, ja kun vaimo tuli kotiin, murruin uudelleen ja itkeä vollotin tunnevammojani ulos, kuin pikkupoika. Voit olla mitä mieltä tahansa tai pitää meitä hulluina, mutta me annamme perheenä kaiken kunnian Jumalalle! Ja vaikka oikeudenkäyntiä ei ole vielä ollut, mutta sen minkä tulen sanomaan oikeudessa ja minkä tiedän varmaksi, sanon myös nyt: ketään en yrittänyt tai halunnut tappaa, en ollut oma itseni. En hae kenenkään myötätuntoa tai hyväksyntää teolleni, tiedän että tein väärin. Pakoni päättyi. Kaikesta syntisyydestäni huolimatta, tai oikeastaan juuri siitä johtuen, tunnen valtavan Jumalan armon elämässäni. Uskon, että enkelit varjelivat ajoani. Ei vain minua, vaan myös ohikulkijoita ja poliiseja. Ajoin kaasu pohjassa, Mersulla Jumalan syliin.
* Kuvat: Hattarapilvenvarjossa
