10.6.2018

Vakavia maksaongelmia

Olen puhunut nuoruuteni sekoilu vuosista paljon. Olen ollut aktioissa, todistanut, tehnyt biisejä ja jutellut satojen ihmisten kanssa. Vähemmälle huomiolle olen jättänyt kuitenkin tämän aiheen, mistä otsikkokin osuvasti kertoo. Teille, jotka ette tätä nuoruuteni elämän vaihetta tunne, todettakoon lyhyesti, että olen teini-iässä käyttänyt amfetamiinia suonen sisäisesti, eli kotoisasti ilmaistuna "vedin ränniin". Ehkä joskus vielä kirjoitankin näistä ajoista, mutta että pääsisin nopeasti varsinaiseen aiheeseen, en jumitu nyt niihin. Suoraan sanottuna ei huvita jauhaa niistä enää! Näiden muutaman nuoruuteni intensiivisen narkkausvuoden jälkeen minut määrättiin alaikäisenä "hoitoon" Raision Kan-kodille (kristillinen alkoholisti- ja narkomaanityö ry). Kannilla tehtiin sitten asiaan kuuluvat testit, joissa minulla todettiin krooninen maksatulehdus, C-hepatiitti. Minun tapauksessani sairaus oli ehtinyt saada kroonisen vaiheen, eikä spontaania paranemismahdollisuutta enää ollut. Lääkäri sanoi tämän minulle.

Vuosia tämän jälkeen, minulle aloitettiin interferonihoito. Lääke toimii siten, että jos lääke toimii, ei virusta enää löydy verestä millään tarkimmillakaan laitteilla millä mitattavissa on. Eli verikokeiden tulokset ovat negatiiviset, käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että on täysin terve. Verta ei kuitenkaan saa luovuttaa, tämä ihan varmuuden vuoksi koska on ollut entinen taudin kantaja.

Nuorelle miehelle tämä sairastumisuutinen oli tietysti shokeeraava, vaikkakin iloitsin että sain vapautuksen intistä, saattaisin sairastua maksakirroosiin tai syöpään huomattavasti normaalia suuremmalla todennäköisyydellä. Uutinen lääkityksen aloittamisesta oli kuitenkin mahtava mahdollisuus, jonka yhteiskunta verorahoilla tarjosi! Lääkitys oli rankka. Joka päivä piikitin vatsaan, ja osa lääkkeistä otettiin tablettina. Minulle iski aivan järkyttävät päänsäryt, hermo oli jatkuvasti kireällä ja sain mitättömistä asioista raivokohtauksia. Jotenkin minua huvitutti se, että lääkkeen rajuista haittavaikutuksista huolimatta, sain kipuihin pelkkää Buranaa. Lisäksi minulle iski kova masennus. Olin todella alakuloinen ja ajattelin usein kuolemaa. Mässäilin ajatuksella, että jäisin auton alle. Onneksi tiedostin masennuksen johtuvan lääkkeestä. Luin tuoteselosteesta, että jotkut ihmiset olivat tehneet lääkityksen aikana itsemurhan. Tässä todella tarvittiin optimistista asennetta!

Elettiin 2000-luvun puolta väliä ja Seinäjoella järjestettiin isot hengelliset juhlat. Vierailevaksi puhujaksi oli kutsuttu Suzette Hattingh, Jumalan nainen, evankelista Saksasta. Muistan edelleen sen odottavan ja kutkuttavan ilmapiirin. Seinäjoella elettiin tuolloin herätyksen aikaa. Jumalan läsnäolo täytti koko rakennuksen, ja ihmiset juttelivat iloisesti, odottaen, että mitähän mahtavaa Jumala tänään tekisi! Joskus ikävöin näitä aikoja. Minulla ei ole epäilystäkään, etteikö tuo herätys olisi ollut Jumalasta! Minäkin osallistuin näihin juhliin, mutta tällä kertaa minusta ei tuntunut miltään. Olin pikemminkin huonolla ja masentuneella mielellä. Oli keskiviikon Sateet lähetä -ilta, ja Suzette saarnasi. En muista mistä hän puhui, mutta yhtäkkiä kesken saarnan hän sai Jumalalta sanan, ja osoittaen suoraan sormellaan minua, hän sanoi: "Täällä on tänään mies, sinulla on vakavia ongelmia maksasi kanssa. Tulet menemään lääkäriisi ja sinä tulet olemaan terve". Minä istuin parven alaosassa, kaukana puhujasta. Suzette ei katsonut minua, mutta osoitti suoraan minuun. Olin syönyt lääkettä jo useamman kuukauden, tuloksetta. Lääke ei toiminut minulla. En tuntenut mitään ihmeellistä tässä tilanteessa, hätkähdin vain ja totesin että tämä Jumalalta tullut sana täsmäsi minuun!

Sitten tuli jälleen lääkärin aika, noin kaksi viikkoa tapahtuneen jälkeen. Olin odottavalla mielellä, mutta toisaalta pelkäsin pettymystä. Eikä pelkoni ollut turha, nimittäin lääkärillä ei ollut hyviä uutisia. Hän kertoi, että edellisten verikokeiden tuloksista kävi ilmi, että sairaus on mennyt huonompaan suuntaan. Maksa-arvoni olivat retuperällä, eikä lääkitystä olisi syytä jatkaa. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että odotetaan vielä seuraaviin verikokeisiin, mutta jos lääke ei sitten ole tepsinyt, se lopetetaan. Huonoista uutisista huolimatta kerroin lääkärilleni mitä kirkolla oli tapahtunut. Sanoin, että toivoa on!

Kuva: Hattarapilven varjossa

Odottavan aika on pitkä! Seuraavat viikot menivät hitaasti. Lopulta kuitenkin tuli odotettu päivä. Olin käynyt uudelleen verikokeissa ja nyt pääsisin vastaanotolle. Lääkärin tullessa sisään, oli mahdotonta tulkita hänen ilmettään. Purkkaansa, todennäköisesti nikotiinipurkka, hän jauhoi ehkä aiempaa intensiivisemmin, mutta muuten naama oli peruslukemilla. Muutaman kerran rykäisten hän sitten aloitti: "No niin, nyt on tilanne sitten sellainen, että verikokeen tulokset ovat tulleet. Verestäsi ei löydy virusta, tulokset ovat negatiiviset. Näyttäisi siltä, että lääke on vihdoin alkanut toimia." Nostan kyseiselle mieslääkärille hattua siitä, kuinka hienosti hän piti pokkansa! Minä taas olin niin innoissani, että kerroin tarinaani sairaalassa hoitajille ja muille jotka hoitivat asiaani!

Kävin lääkityksen loppuun, ja noin 6 kk lopettamisen jälkeen oli kontrollikäynti, josta saatiin samat negatiiviset tulokset. Tästä oli vielä kahden vuoden kuluttua viimeinen kontrolli, joissa edelleen maksa-arvoni olivat hyvät, eikä virusta ollut. Tämän jälkeen ei kontrollikäyntejä enää tarvittu, minä olin ja olen terve. Todistin tapahtuneesta tuolloin seurakuntani aamurukouskokouksessa. Minulla oli mukana jopa lääkäriltä pyytämäni kirjalliset todisteet että olen ollut sairas, mutta nyt olen terve. Ollakseni rehellinen, en itsekään uskonut että tässä olisi mitään ihmettä tapahtunut, mutta nyt kun mietin, että mistä kirjoittaisin blogiini seuraavaksi, tämä tapahtuma nousi uudelleen mieleeni. Jotain on vuosien mittaan vinksahtanut sydämessäni, koska nyt uskon että Jumala on tämän kaiken takana! Minun on helppo antaa kunnia Jumalalle, koska tiedän, ettei minulla ollut eikä ole osaa eikä arpaa tapahtuneessa. Minun venettäni ei myöskään keinuta se, mitä ihmiset tästä ajattelevat. Minä vain kerron mitä tapahtui. Siunausta sinulle joka tämän luit, olen rukoillut puolestasi.