Olemme siis edelleenkin varautuneet pahimpaan, eli minun tapauksessani se tarkoittaisi muutamia vuosia ehdotonta vankeutta. Selvyyden vuoksi haluan kuitenkin tässä vielä kertaalleen todeta, että en yritä luikerrella tuomiosta pois. Olen alusta alkaen päättänyt toimia asiassa siten, mitä itse pidän arvostettavana ja suoraselkäisenä. Kannan vastuun rikoksistani.
Törppöilyni ei myöskään ole olosuhteiden tai alkoholin vika, minä itse tein ne valinnat, jotka lopulta johtivat näihin karmeisiin lopputuloksiin. Minä yksin olen niistä vastuussa! En kuitenkaan aio viettää loppuelämääni itseäni syytellen, tehtyä ei saa tekemättömäksi. Voin vain ottaa opikseni, olla paras mahdollinen aviomies ja isä, nyt ja tulevaisuudessa. Se on tärkein tehtäväni.
On sanomattakin selvää, että perheeni on tähän kaikkeen syytön, mutta me olemme päättäneet yhdessä selvitä voittajina, me olemme edelleen tiimi. Olen tunnustanut syntini, ja saanut kokea armoa armon päälle, kiitos Jeesus! Olen kiitollinen, että rakas vaimoni on antanut minulle anteeksi. Mitä jää siis jäljelle? Aivan oikein ja kyllä, olen antanut myös itse itselleni anteeksi.
Mikäli joillekin lukijoista on vielä jäänyt epäselväksi, niin: Julkaisuillani en ole hakenut, enkä hae, sääliä tai hyväksyntää teolleni. Piste. En myöskään "leveile" rötöksilläni, se on täysin typerä väite, oikeasti. Rattijuopumuksesta kiinni jääminen oli nöyryyttävä kokemus, mutta päätin vetää salailusta aiheutuvaa häpeää turpaan, ja tehdä asiasta julkisen. En ole ylpeä teostani, tein väärin, enkä menneisyydestäni ylipäänsäkään. Myöskään menneisyydelläni mässäily ei ole ollut kyseessä, olen vain kertonut asiat niinkuin ne ovat.
Uusille lukijoille vinkkinä, käy lukemassa kirjoitukseni MIKSI KIRJOITAN, siinä selvennän tämän julkisen avoimuuteni motiivit ja syyt. Tervetuloa blogiini!
Tässä yhteydessä haluan myös kiittää Helsingin Sanomia asiallisesta kirjoituksesta, kiitos! Toimittaja ja kuvaaja jotka kävivät meillä, olivat aidosti kiinnostuneita tarinastamme ja meistä. Myös lapset otettiin tilanteessa kivasti huomioon, poika pääsi toimittajan syliin, ja Aada sai höpöttelyseuraa kun äitiä ja isiä kuvattiin. Hienosti hoidettu!
***
Mutta. On minulla ikäviäkin uutisia: Valitettavasti jouduin sulkea mahdollisuuden kommentoida anonyymisti. Tämä yksinkertaisesti siitä johtuen, että "trollit" löysivät minunkin blogini, luullen sitä ilmeisesti roskalaatikoksi. Pyynnöistäni huolimatta, he eivät kuitenkaan ole uskaltaneet paljastaa kasvojaan, saati oikeaa nimeään. En kuitenkaan vihaa teitä: tekin olette Jumalalle rakkaita, rukoilen edelleen puolestanne!
Kaiken kaikkiaan minulle ja meille kuuluu siis oikein hyvää!
Kaiken kaikkiaan minulle ja meille kuuluu siis oikein hyvää!
Ps. Vaimoni on viisas ja huomautti minulle, että ehkä se onkin "lennokkaan rempseä ja konstailematon, paikon hieman kärkeväkin" -tyylini kertoa asioista, mikä on saanut jotkut ajattelemaan, että "paukuttelet henkseleitä". En tiedä, voihan se olla! Minä rakastan kirjoittamista, ja jos "lennokas tyylini" saa lukijani tuntemaan, että aivan kuin hän olisi itse mukana kyydissä pakenemassa poliisia, olen mielestäni onnistunut.
