Miehisiä pelkoja

Jokaisella meistä on omat kauneusihanteemme. Jos joku väittäisi minulle, että vain "sisäisellä kauneudella" on merkitystä, minä en uskoisi. Myös minulla on tällaisia ihanteita, ja koenkin olevani onnekas, koska olen löytänyt vaimon, joka on paitsi luonteeltaan, mutta myös ulkoisesti kaunis! Minun vaimoni on yksiselitteisesti kuuma pakkaus.

Ennen kuin tapasimme, olin jo nähnyt kuvia tulevasta vaimostani. Näiden päivien aikana palasin kerta toisensa jälkeen näitä kuvia ihastelemaan. Jos hän ei olisi valloittanut silmiäni, en olisi lähtenyt edes treffeille. Ensimmäisen puhelumme jälkeen oli homma sinetöity. Hänellä oli ihana ääni, tyttömäisesti hörskyvä nauru, ja kaikesta päätellen myös kaunis luonne. Minä olin täysin myyty.

Yksi asia, mistä pidän vaimossani erityisen paljon, on se, että hän tykkää syödä terveellisesti. Tähän väliin on kuitenkin pakko sanoa, että meillä kyllä osataan myös mässäillä! Välillä oikein lietsomme toisiamme, löytäen lopulta itsemme sipsien ja jätskikulhojen keskeltä suupielet dipissä. Emme kuitenkaan anna itsemme aivan täysin repsahtaa, vaan aina silloin tällöin päivitämme ruokavalion, tällöin emme napsi herkkuja. Pyrimme pitämään arkisen syömisemme yleisesti ottaen järkevänä.

Hyvin pian avioitumisemme jälkeen, teimme positiivisen raskaustestin. Se oli luonnollisesti iloinen asia! Olimme kuitenkin vain muutamia viikkoja ennen tätä aloittaneet jälleen kuurin, jonka tarkoituksena oli laittaa läskit kuriin. Olimme molemmat onnistuneet oikein hyvin, ilman mitään hairahduksia. Vauva uutinen kuitenkin sekoitti koko pakan. Eve ilmoitti, ettei voisi enää jatkaa dietillä. Tämä on toki päivän selvä asia, ja minä ymmärrän sen täysin. Minäkin sitten lopetin, koska ei jotenkin motivoinut jatkaa yksin. Eve kyllä tsemppasi minua jatkamaan.

Muutamia viikkoja iloisten uutisten jälkeen, palatessani töistä kotiin, minua odottikin makuuhuoneessamme lohduton näky. Minun kaunis ja siro, rakas vaimoni. Siinä hän nyt istui, pitsalaatikoiden, karkkipapereiden ja Mc Donaldsin roskien keskellä, kasvot ja sormet rasvassa! Jo kolmatta kertaa lyhyen ajan sisällä. Hänen poskensa pullottivat, rinnuksilla oleva ruokalista oli kaikkea muuta kuin terveellinen, eikä vauvamahasta erottanut mistä se alkoi, ja mihin se päättyi. Olin järkyttynyt, mutta en uskaltanut avata suutani.

Onneksi kuitenkin, tämän alkushokin jälkeen palasin ikävältä tripiltäni takaisin todellisuuteen. "Teemu, huhuu, oliko hyvä työpäivä? Nappasin mäkistä juustoaterian, sulle on jääkaapissa sitä eilistä kanakastiketta." Olihan minulla hyvä työpäivä ollut, mutta olin juuri kohdannut ajatuksissani pahimman pelkoni vaimoni ulkonäköön liittyen.

EI SE, ETTÄ HÄN LIHOISI, VAAN SE, ETTÄ HÄN TULISI VÄLINPITÄMÄTTÖMÄKSI. Pelkäsin, että nyt kun hän on tullut raskaaksi, hän ei enää yhtään katsoisi mitä syö, vaan popsisi pelkästään kaikkea epäterveellistä ilman mitään rajaa, mennen "raskauden taakse". Pelkäsin, että sellainen voisi hyvinkin jäädä myös raskauden jälkeen päälle.

Asia kummitteli mielessäni pitkään. En uskaltanut ottaa sitä puheeksi, koska pelkäsin loukkaavani vaimoani. Kysymyshän oli raskauden tuomista hormonioikuista, joten olisiko minulla oikeutta edes ajatella näin, saati puhua asiasta yhtään mitään? Kävin asian vielä kerran mielessäni läpi:

Minä rakastan vaimoani, muuttuipa hän ulkoisesti millaiseksi tahansa. Minä en hylkää häntä, vaikka pahimmat pelkoni kävisivät kaikki toteen. Minä en arvostele tai tuomitse häntä, enhän minä edes ymmärrä miltä tuntuu olla raskaana. Minä hyväksyn kaikki ne ulkoiset muutokset, mitä raskaus vaimoni kroppaan tuo, vaikka ne kaikki eivät minua miellyttäisikään. Minä en halveksi häntä. Minä hyväksyn hänet, sellaisena kuin hän on. Minä rakastan häntä.

Välittömästi tultuani tähän johtopäätökseen, pääsin irti negatiivisesta ajatuksestani ja pelostani. Rakkaus painoi sittenkin vaakakupissa enemmän kuin ulkonäkö! Nyt myös uskalsin puhua asiasta vaimolleni. Kerroin, millaisen kauhukuvan olin hänestä tuossa hetkessä mieleeni luonut, kun todellisuus ja pelot sekoittuivat täksi edellä mainituksi ikäväksi näyksi.

Loukkaantumisen sijasta vaimoni nauroikin minulle, olin helpottunut. Olinhan minä kyllä ollutkin aika typerä ajatukseni kanssa. Onneksi uskalsin puhua, ja onneksi hän ei sitten vuorostaan tuominnut minua ajatusteni ja pelkoni takia! Tiedän, että monet miehet samaistuvat tähän. Haluankin sanoa teille miehet, että on ihan ok vaalia ihanteita, mutta ennenkaikkea, hyväksykää vaimonne sellaisena kuin hän juuri nyt on. Rakkaus ei aseta vaatimuksia.

Tätä tekstiä kirjoittaessani, vauva on jo noin kuuden viikon ikäinen. Mikään peloistani ei käynyt toteen, ja olemme jälleen yhdessä aloittamassa ruokavaliota. Oikeastaan voisikin sanoa, että jatkamme siitä, mihin jäimme.

Vaimollani ei tullut raskaudesta kuin vain muutama hassu ylimääräinen kilo, sen sijaan minä olen tällä hetkellä paksummassa kunnossa kuin koskaan. Nyt aionkin täyttää parhaani mukaan lupauksen, jonka tein itselleni ja vaimolleni aivan seurustelumme alussa. Lupasin, että kumpu vielä lähtee! Ehkä se tällä kerralla onnistuu. On hienoa tarttua yhdessä haasteeseen!

Nainen on seksikäs raskaana ollessaan. 

Raskauden olotila ei ole pysyvää, nauttikaa jokaisesta hetkestä. Ei ole väärin pelätä, puhukaa. 

Raskausarvet ovat kauniita, niiden takana on tarina.

Rakkaus ei halveksi. 

Rakkaus ei koskaan vaadi.

Rakkaus antaa enemmän, kuin ottaa. Rakkaus on tärkein.